Vaakuna

Matti Kolehmainen

Vincet qui patitur - Vaikeuksien kautta voittoon 

Hohenthalien Suomen sukuhaaran kantaisä luutnantti Klaes Jakob (von) Hohenthal, joka muutti perheineen Pommerista Suomeen 1766, kaiverrutti itselleen ajan tavan mukaan sinettileimasimen vuonna 1773. Siinä oli vaakuna, johon hän sai mallin äitinsä Beata Augusta Warnerin (Wernerin) aatelisvaakunasta. Tämän skottilais-saksalaisen suvun tunnuksessa on Mushardin vaakunakuvaston 1736 mukaan hopeinen kilpi ja sininen hirsi, jolle on kuvattu kolme viisisakaraista hopeista tähteä. Turnajaiskypärän koristeena on sinivalkoinen punos, medaljonki ja kaksi strutsinsulkaa, joiden keskellä on hopeinen tähti". 

Uudessakaaarlepyyssä kaiverretussa sinettileimasimessa vaakunaa on mukailtu; siitä on jätetty hirsi pois ja kilven alapuolelle on lisätty latinankielinen tunnuslause "Vincet qui patitur" (Se voittaa, joka on kärsivällinen). Torvald Hohenthal arvelee (Heraldisk Tidskrift 1980), että näin muuttamalla äitinsä vaakunaa suvun kantaisä on laatinut jälkeläisilleen oman sukuvaakunan. Onko näin, siitä ei ole varmuutta.

Klaes Jakob Hohenthal kuoli Kuopiossa 26.1.1791 Oulun vapaajoukon majurina. Sinettileimasin siirtyi hänen nuoremman poikansa, veteliläisen kersantti Jonas Samuel (von) Hohenthalin omistukseen ja edelleen hänen poikansa Johan August Hohenthalin perheelle Haapavedelle. Leimasimesta ovat useat suvun jäsenet teettäneet kopioita itselleen.

Kun Klaes Jakobin äidin syntyperä selvisi viime vuosisadan alkupuolella, löytyi samalla Warnerien sukuvaakunan yhteys sinettileimasimeen. Vaakunoiden eroavuutta, poikkihirren puuttumista, arveltiin tuolloin kaivertajan erehdykseksi. Se saattoi olla toisaalta tarkoituksellistakin, kuten Torvald Hohenthal päättelee. Hirsi kuitenkin palautettiin, ja siten Hohenthalit tulivat ottaneeksi sukusormustensa ja -korujensa tunnukseksi Warnerien vaakunan sellaisenaan, vieläpä säilyttäen sen aateliset piirteet, turnajaiskypärän ja medaljongin - ehkä päätellen Klaes Jakob Hohenthalin, joka välillä käytti nimessään etuliitettä von, myös olleen aatelisen. Mitään todistetta aatelisuudesta ei ole tosin löytynyt.

Oliko aatelisvaakunan käyttäminen Klaes Jakob Hohenthalilta pelkkää koreilunhalua? Ei välttämättä. Raja aateliston ja porvariston välillä oli hänen aikanaan Ruotsin valtakunnassa häilyvä. Upseerina ja kuninkaallisen polttimon tarkastajana häntä saatettiin pitää "adelsmans vederlike", aatelismiehen veroisena. Sinettivaakunat, aatelisetkin sellaiset, olivat tulleet muoti-ilmiöksi. Eikä aatelisen äidin vaakunan siirtyminen aatelittoman pojan sinettiin ollut tuolloin myöskään mitenkään epätavallista.

Vaakunan tunnuslause "Vincet qui patitur" voidaan kääntää "Vaikeuksien kautta voittoon".
 
 
Klaes Jakob Hohenthalin elämästä ei puuttunut vaikeuksia. Hän sai haudata pian Suomeen tultuaan puolison, lapsen ja oman äitinsä. Vieraaseen maahan sopeutuminen kahden pienen lapsen yksinhuoltajana vaati kärsivällisyyttä ja elämänuskoa.
 
Sukukokouksessa 2006 oli esillä ehdotus sukuvaakunan rekisteröimiseksi ja sen palauttamiseksi samalla lähemmäksi Klaes Jakob Hohenthalin tarkoittamaa muotoa siten, että vaakunasta poistettaisiin poikkihirsi. Aatelisista tunnuksista luovuttaisiin poistamalla kaulariipus ja vaihtamalla turnajaiskypärän tilalle pistokypärä. Ehdotus ei saanut riittävää kannatusta ja vaakuna päätettiin jättää nykyiseen warnerilaiseen asuunsa.